BMOL:n ja PaikkaOpin kiertueen tunnelmia

PaikkaOppi Plus2 -hanke sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL järjestivät yhdessä PaikkaOpin koulutuskiertueen ympäri Suomea keväällä 2017. Kiertue aloitettiin maaliskuussa ja viimeinen koulutus oli toukokuun alkupuolella. Yksi koulutus on sovittu vielä ensi syksylle.

Tähän mennessä toteutuneet koulutukset kiertueen puitteissa olivat seuraavat:

Pohjois-Suomi

  • 16.3. Ritaharjun monitoimitalo, Oulu. Koulutus järjestettiin yhdessä BMOLin, Oulun yliopiston LUMA-keskuksen sekä PaikkaOppi -hankkeen kanssa
  • 21.3. Länsi-Pohjan alue, Karihaaran koulu, Kemi

Itä-Suomi

  • 11.3. Mikkeli, Otavan opisto
  • 28.3. Joensuu, Pataluodon koulu

Länsi- ja Keski-Suomi

  • 10.4. Satakunta, Luvia
  • 10.4. Etelä-Pohjanmaa, Lapuan lukio
  • 11.4. Keski-Pohjanmaa, Kannuksen lukio/Juhani Vuorisen koulu
  • 12.4.Keski-Suomi, Kilpisen yhtenäiskoulu, Jyväskylä

Etelä-Suomi 

  • 20.4. Tampereen seutu, Sammon keskuslukio, Tampere
  • 4.5. Uudenmaa, Lauttasaaren Yhteiskoulu, Helsinki

PaikkaOppi -koulutuksia oli järjestetty ennen tätäkin kiertuetta eri puolilla Suomea, esimerkiksi Turun ja Hämeenlinnan piirien koulutukset olivat viime syksynä.

Yleisesti ottaen kaikki tilaisuudet olivat lämminhenkisiä tapahtumia. Fiilikset olivat innostuneet, vaikka kokoonnuttiin useimmiten pitkän työpäivän päätteeksi. Kahvi maistuikin tauolla hyvin! Osallistujia tilaisuuksissa oli 10 ja 30 välillä.

PaikkaOppi on selvästi vakiinnuttanut paikkansa maantieteen koulutuksen perustyökaluna.

Nyt tavoitteena on saada palvelulle entistä monipuolisempaa käyttöä bi-ge -opettajien keskuudessa ja toisaalta innostaa entistä enemmän muiden oppiaineiden opettajia palvelun käyttäjiksi.

BMOL_Nummen_yhtenäiskoulu                                                                                               

BMOL Nummen yhtenäiskoululla eli Ahveniston koululla Hämeenlinnassa syyskuun 20. 2017.

Koulutuksen sisältö oli samantyyppinen joka paikassa. Tunnelman virittämiseksi katsottiin aluksi ideoita monialaisiin tehtävämalleihin, joita PaikkaOpilla voi toteuttaa. Joissakin koulutuksissa  näytin BMOLin tekemää power pointia, jossa on mok-ideoita jäkälätutkimukseen, kaupunkimaantieteeseen ja ateriasuunnitelmaan liittyen. Power pointin näistä malleista voit ladata tästä.

Tämän jälkeen keskityttiin kartta-alustan toimintojen harjoittelemiseen. Kokeiltiin erilaisia työkaluja, katsottiin kartta-aineistoja ja tehtiin pieniä harjoituksia.  Tähän kului suurin osa koulutukseen varatusta ajasta. Lopuksi päästiin myös hieman ideoimaan mok-mallia omassa koulussa toteutettavaksi. Omiin mokeihin olisi ollut mukava käyttää enemmänkin aikaa, mutta tällä kerralla tärkeämpää oli ottaa haltuun kartta-alustan käytön perusteet. Voisi olla hyvä idea jatkaa mokien suunnittelua esimerkiksi piirien myöhemmissä tapaamisissa tai syys-/kevätpäivillä.

Nyt harmittaa, että en tullut koonneeksi niitä loistavia mok-ideoita, joita syntyi runsaasti. Niiden jakamisesta olisi varmasti iloa monelle opettajalle. Voisikin miettiä jatkossa niiden keräämistä  johonkin helposti löydettävään paikkaan.

PaikkaOpin mobiilisovellusta ei juuri ehditty kokeilla näissä koulutuksissa. Tämä vaatii oman aikansa ja tilaisuutensa. Sovelluksen käyttöön löytyvät kuitenkin ohjeet täältä.

bmol_oulu                                                                                             

Oulussa Ritaharjun monitoimitalolla 16.3.2017. Koulutus järjestettiin yhdessä BMOLin, Oulun yliopiston LUMA-keskuksen sekä PaikkaOppi -hankkeen kanssa.

Lämmin kiitos kaikille koulutuksiin osallistuneille! Jos PaikkaOpin käytössä tulee ongelmia tai kysymyksiä, voit aina soittaa tai laittaa viestiä minulle. Hanketoimintaa on näillä näkymin vuoden 2018 loppuun saakka. Palvelu jatkaa uudistettuna olemassaoloaan myös sen jälkeen.

PaikkaOpin koordinaattori Virpi Hirvensalo, p. 040 197 1393, virpi.hirvensalo@turku.fi

Comments are closed