Porrastutkimus

PORRASTUTKIMUS_KYSYMYKSETTehtävä soveltuu yläkouluun ja lukioon, ensisijaisesti fysiikan oppiaineeseen. Sen voi toteuttaa myös fysiikan, maantiedon ja historian kesken monialaisena tehtävänä.

Tutkimuskohteena on omassa lähiympäristössä sijaitsevat portaat. Tehtävämalli ohjeistaa mittauksiin ja havaintoihin fysikaalisista suureista työ ja teho. Kentältä kerätyt havainnot kirjataan tehtävämonisteeseen. Historian ja maantiedon osalta tehtävässä etsitään tietoa portaiden käytöstä ennen ja nyt erilaisia tietolähteitä apuna käyttäen. Kaikki tulokset tallennetaan PaikkaOpin interaktiiviselle kartta-alustalle.

 

 

Katso opetussuunnitelman mukaiset oppimistavoitteet tehtävälle
porrastutkimus

 

VALMISTAUTUMINEN

 

  • Työn mittaus- ja havainnointiosuus on suunniteltu suoritettavaksi itsenäisesti, pareittain tai ryhmissä joko oppitunnin aikana tai kotitehtävänä. On tärkeää, että opettaja on etukäteen käynyt oppilaiden kanssa läpi mitä kentällä kuuluu tehdä.
  • Opettajalla ja oppilailla/oppilasryhmillä tulee olla käytössä tunnukset PaikkaOpin oppimisympäristön käyttöön. Oppilaat voivat myös käyttää yhteistä tunnusta, jonka opettaja voi luoda palvelun käyttäjänhallinnan kautta.
  • Opettaja voi tallentaa tutkimusalueen työtilaksi PaikkaOpin kartta-alustalle ja jakaa työtilan linkkinä oppilaille. Oppilaat pääsevät linkin kautta heti oikeaan paikkaan oikeassa mittakaavassa. Näin nopeutetaan työn aloitusta.
  • Välineet porrastutkimusta varten: kello ajanottoon, kuvausväline sekä mitta.

 

LATAA TÄSTÄ

Porrastutkimuksen tehtävälomake

Portaat pistekohteena kartalla.

Mustainveljestenkujan portaat on merkitty pistekohteena kartta-alustalle.

TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

Vaihe 1. Portaiden tutkiminen kentällä

  • Täytä kentällä opettajan jakaman tehtävälomakkeen tehtävät.
  • Kuvaa video tai ota kuvia portaista. Videolla voit paitsi kuvata portaita, myös kertoa sanallisesti tulokset. Keskustele tuloksista yhdessä opettajan kanssa ennen kuvaamista. Näin sinun ei tarvitse tehdä uutta videota, jos et ole ratkaissut tehtävää oikein.
  • Vaihtoehtona on videon editoiminen myöhemmin luokassa tai kotona. Voit liittää tällöin tulokset tekstinä tai äänenä kuvan päälle.

 

Vaihe 2. Historiallisen tiedon etsiminen portaista

  • Tässä vaiheessa voit etsiä tietoa portaiden historiasta ja käytöstä. Luokassa voitte yhdessä keskustella, millaisista lähteistä tietoa kannattaa etsiä.
    •  Sopivia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
    • Mihin käyttötarkoitukseen portaat on alun perin rakennettu?
    • Ketkä portaita ovat käyttäneet ennen? Ketkä käyttävät nyt?
    • Onko portaiden käyttötarkoitus muuttunut ajan kuluessa?
    • Millainen portaiden maasto ja ympäristö on?
    • Onko ympäristö muuttunut ajan kuluessa, miten ja miksi?
  • Lähteinä voivat olla alueella kauemmin asuneiden ihmisten haastattelut, vanhat valokuvat tai paikallishistoriikit. Maisemaportaista ja historiallisesti arvokkaiden rakennusten portaista voi löytyä tietoa netistä ja rakennuksista kertovista kirjoista.
  • Kirjoita tiedot joko ensin paperille tai kuten vaiheessa 4 opastetaan: suoraan PaikkaOpin kartta-alustalle tai muuhun oppimisympäristöön.

 

Vaihe 3. Havainnot ja tiedot kartalle retken jälkeen

  • Kenttäretken jälkeen luo PaikkaOpin kartta-alustalle pistekohde paikkaan, jossa portaat sijaitsevat. Kirjoita kohteen kuvauskenttään lyhyesti mitä olet tehtävässä tehnyt.
  • Pistekohteen kuvauskenttään voit tiivistetysti tuoda myös historiallista ja maantieteellistä tietoa (tilaa on 1500 merkin eli noin kahden kappaleen verran). Jos tarkoituksesi on tuottaa pidempi teksti tästä, se täytyy tallentaa muuhun oppimisympäristöön.
  • Kun tallennat kohdetta, valitse kategoriaksi esimerkiksi ”ympäristön erityispiirteet”. Valitse lisäksi sopiva luokka kategorian sisältä, esimerkiksi ”muu ympäristökohde”. Muista valita kohteen jakaminen vähintään luokalle/ryhmälle!
  • Liitä kohteen tallentamisen jälkeen videoklippi tai kuva portaista tallennettuun kohteeseen.
  • Projektin lopussa jokainen pienryhmä esittelee tuloksensa.

 

Vinkki: PaikkaOppi Mobiililla voit tallentaa kuvan ja tekstit kartalle suoraan portaiden luona. Videota ei voi ottaa suoraan mobiilisovelluksella, mutta voit tallentaa kohteen mobiililaitteella ja liittää videon kohteeseen myöhemmin PaikkaOpin kartta-alustalla selaimen kautta esimerkiksi tabletilla tai kannettavalla tietokoneella.

 

OHJEET KARTTA-ALUSTAN KÄYTTÖÖN

Kurssin luominen

Video-ohje   Kirjallinen ohje

PaikkaOppi Mobiilin käyttöohje

Kirjallinen ohje

Piste- ja viivakohteen tallentaminen kartta-alustalle selaimen kautta

Video-ohje   Kirjallinen ohje

Kuvan ja videon liittäminen pistekohteeseen

Video-ohje     Kirjallinen ohje

Työtilan tallentaminen ja karttaesityksen jakaminen

Video-ohje    Kirjallinen ohje

Kaikki video-ohjeet

Video-ohjeet

 

Tehtävämallin kehittäjät: matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja Johanna Halttunen sekä matematiikan, fysiikan, kemian sekä tvt:n opettaja Kimmo Lehtinen Luostarivuoren koulusta, Turusta.

Comments are closed