Paikkatieto on geomediaa
Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmassa (2014) on otettu käyttöön uusi käsite geomedia.
Geomedialla viitataan maantieteellisiin lähteisiin, kuten karttoihin, kuviin, videoihin, tilastoihin, karttapalveluihin tai muuhun tietoon, joka liittyy aihepiiriltään maantieteeseen.
Paikkatieto on geomediaa. Toisaalta geomediasta voidaan tuottaa paikkatietoa eli esimerkiksi sijoittamalla ajankohtaisen uutisen tiedot kartalle. Paikkatietoaineistot ovat siis eräitä geomedian lähteitä ja paikkatieto-/karttapalvelut työkaluja, joilla alueisiin/kohteisiin liittyvää tietoa voidaan tarkastella, analysoida ja esittää.
Opetussuunnitelmissa puhutaan geomediataidoista, jotka ovat taitoja hankkia, muokata, tulkita, esittää ja arvioida geomediaa. Oppilaiden geomediataitoja arvioidaan ympäristöopissa 3. luokalta eteenpäin. Paikkatieto mainitaan maantiedon tavoitteissa 7.luokalta lähtien, mutta kuten edellä todettiin, paikkatieto on geomediaa, joten se on osa geomediaan liittyviä tavoitteita alaluokilla.
Peruskoulussa arvioitavat geomediataidot
3-6lk. Ympäristöoppi
- osaa käyttää geomediaa tiedon haussa ja esittämisessä
- osaa käyttää geomediaa maailmankuvan ja alueellisen viitekehyksen rakentamisessa
|
7-9lk. Maantieto
- osaa käyttää geomediaa ja paikkatietoa maantiedon sisältöjen opiskelussa
- osaa käyttää geomediaa ja paikkatietoa arjen tilanteissa
- osaa tuottaa itse geomediaa (esim. karttoja, diagrammeja tms.)
- osaa havainnollistaa tutkimustuloksia geomedian avulla
|
Lukiossa arvioitavat geomediataidot
Lukion maantiede
- osaa hyödyntää monipuolisesti geomediaa tiedon hankinnassa, analysoinnissa ja esittämisessä
|
Ge 1
- tietää, mitä geomedia tarkoittaa maantieteessä
|
Ge 2
- osaa hankkia, analysoida, tulkita, arvioida ja esittää luonnonmaantieteellistä tietoa geomediaa hyväksi käyttäen
- harjoittelee luonnonmaisemien ja niiden synnyn tulkitsemista geomedian avulla
- tutustuu geomediaan ja muihin luonnonmaantieteellisiin tietolähteisiin, niiden käyttöön ja luonnonmaantieteellisiin tutkimusmenetelmiin
|
Ge3
- osaa hankkia, analysoida, tulkita, arvioida ja esittää ihmismaantiteellistä tietoa geomediaa hyväksi käyttäen
- harjoittelee geomediaa hyväksi käyttäen tulkitsemaan ihmistoiminnan jäsentymistä
- tutustuu geomediaan ja muihin ihmismaantieteellisiin tietolähteisiin, niiden käyttöön ja ihmismaantieteellisiin tutkimusmenetelmiin
|
Ge 4
- käyttää geomediaa tutkimuksessa ja vaikuttamisessa
- osaa käyttää geomediaa maantieteellisten ongelmien ratkaisussa
- osaa käyttää paikkatietosovelluksia
- tuntee paikkatiedon perusteet
- ymmärtää geomedian merkityksen omassa arjessa ja yhteiskunnan eri aloilla
- osaa käyttää geomediaa maantieteellisen tutkielman laatimisessa tai osallistumis- ja vaikuttamisprojektissa, jossa on paikallinen, alueellinen tai globaali ulottuvuus.
|
Opettajan on tärkeää oivaltaa, että paikkatieto ei ole vain tiedon lähde tai työkalu. Paikkatieto-opetus (paikkatietoperustainen opetus) on itse asiassa opetuksen työtapa, jossa oppimisympäristönä on paikkatieto-/karttapalvelu.
Käy katsomassa myös LUMATV:n video Geomedia maantieteen opetuksessa.
Lähteet: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, Lukion opetussuunnitelman perusteluonnos 2015